Tunnin homma. Sanoi mies, kun kuluneella viikolla taas kerran tiedustelin hieman puusepänpalveluita.

Se tunti koitti sitten lauantaiaamuna kun sanoin että haluaisin ne jalat NYT siihen kaappiin.

Mäyränpesään muutettuamme löytyi ulkovajoista ja navetasta muutamia kiinnostavia huonekaluja. Päätellen sisällä olleiden tavaroiden kunnosta, ainakin tämän yhden vajan katto oli vuotanut jo vuosia.

kaappi10.jpg

Tämä laatikosto on päässyt säänsuojaan jo heti muutettuamme kahdeksan vuotta sitten mutta jalkojen puuttuessa viettänyt viimeisimmät vuotensa ulkosaunamme takkahuoneessa. Koko talven on mielessäni kytenyt ajatus kaapin siirtämisestä sisätiloihin.

Mies löysi sopivan puunkappaleen jalkojen materiaaliksi ja minä putsasin melkoisen raa'assa kevättuulessa ulkona laatikoita. Jotenkin sitä tuulta ei edes huomannut ( tai okei, huomasi kun ei meinannut pipo päässä pysyä) kun oli kivaa tekemistä. Hirveän helposti sitä saa itsensä lapsellisen innostuksen valtaan.

Kaappi on ollut aikoinaan ootrattu ja jälkikäteen maalattu turkoosinvihertäväksi. Tämän yksilön kohdalla ei edes mieleeni tullut kunnostaminen. Tässähän on juuri sellaista patinaa mitä nykyhuonekaluihin yritetään tehdä. Heloja on vaihdettu ja lukkopesät peitetty. Nämä jäljet kertokoon omaa tarinaansa.

kaappi14.jpg

kaappi13.jpg

kaappi15.jpg

Putsailin ulkona laatikoita, ihailin vanhoja ootrauksia ja liitoksia ja samalla tutkin kaapin runkoa josko löytyisi puumerkkiä tekijästä. Takaseinässä sisäpuolella olikin lyijykynällä kirjoitettu nimi Willikka. Liekö ollut joku kylän puuseppä vai kenties joku tilan entisistä asukkaista. Meillä ei ole tiedossa kuka talon on alunperin rakentanut, mutta meidän onni on se, että tämän kaapin joku uudistusmielinen on kantanut vajaan eikä juhannuskokkoon.

Nyt kun mööpeli on omalla paikallaan olohuoneessa, se tuntuu päässeen takaisin sinne mistä se on todennäköisesti vuosikymmeniä sitten syrjäytetty uusien huonekalujen tieltä. 

Nyt lipasto sai uudet jalat. Tyyliltään ei varmasti oikeaoppiset, ja kiinnityspaikkakin määräytyi sen mukaan missä kohdassa oli sen verran kovaa puuta että jalat sai kiinni. Jalat ovat tammea, sinänsä liikuttavaa että alunperin jalopuun näköiseksi ootrattu mäntykaappi sai nyt jalopuiset jalat. Jalkojen väri saattaa vielä muuttua mutta sitä murehdin myöhemmin.

kaappi17.jpg

Onni on että samassa taloudessa kanssani asuu mies joka osaa lähestulkoon mitä tahansa. Puuntyöstövälineitä meiltä löytyy hyvä repertuaari ja näin ollen varaosien valmistaminen sujuu kotona. Rehellisyyden nimissä on sanottava että Siipan innokkuus näihin loistaviin ideoihini ei ole aina ihan yhtä suurta luokkaa kun omani, mutta vanhan arvostus ja samanlainen kauneuskäsitys onneksi auttaa näissä hankkeissa.

kaappi6.jpg

kaappi9.jpg

kaappi8.jpg

kaappi7.jpg

Lipasto kannettiin sisälle ja väsäsin laatikoihin kauniit paperit ja asensin myös olohuoneeseen uuden maton jonka armollisesti pelastin miehen sukulaisilta.

Aika näyttää, häiritseekö jalkojen puhdas puupinta niin paljon että käyn niitä värjäämään mutta tuo tammi on mukavan tummaa itsessään.

kaappi5.jpg

kaappi3.jpg

kaappi2.jpg

Laatikot ovat jo täyttyneet ja ihmettelen miten ne tavarat aiemmin on mahtuneet paljon pienempään laatikostoon. Aiemmin pönttöuunin vieressä ollut tuoli ei sopinut tunnelmaan eikä väreihin enää yhtään ja hämärä mielikuva jossain olevasta turkoosista tuolista johdatti minut ulkosaunan puhuhuoneeseen josta tämä tuoli pääsi vaihteeksi sisätiloihin.

Taas omaan silmään pistää tuo kammottava tilapäislaminaatti, jolle nämä vanhat kalusteet tuntuvat suorastaan ilkkuvan. Sekin korvattaneen lähivuosina oikealla puulattialla. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen projekti. 

Kannattaa pitää silmät auki, tällaisia lipaston kaltaisia hylättyjä aarteita saattaa löytyä vaikka mistä!

R