Tulinen vai mieto?

Yllättäen meidän kummankin rescue-chilipaprikapuskat  tuottivat mukavasti satoa.

Viikonloppuna päätettiin keittää paholaisenhilloa - siitä vaan reseptejä etsimään ja vertailemaan. Tietenkään ei suoraan käytetty mitään ohjetta vaan poimittiin parhaat ja itseä eniten miellyttäneet vinkit hillontekoon.

Tomaattia, chiliä, paprikaa, valkosipulia, inkivääriä, etikkaa, sokeria, pippuria, suolaa.. niillä pääsee jo pitkälle. Laitettiinpa toiseen satsiin omenaakin. Reseptiä emme tietenkään huomanneet tallentaa. Olkoon tämä hillo siis ainutkertainen, ensi vuonna jotain muuta.

Tässä alkutilanne. Harmi kun olemme niin nopeita liikkeissämme ettemme ehtineet ottaa kuvaa chilipalkoja notkuvista pensaista. Kummallakin chilit kasvoivat ulkona taivasalla. Riikka nosti omansa ilmojen viilettyä verannan lämpöön.

Mitään hajua ei ole chilipaprikoiden lajikkeesta, nämä puskat päätyivät meille kun tuttu oli pelastanut niitä taimipuutarhan roskiin tuomittujen taimien läjästä.

Pilkottiin, kaltattiin, kuorittiin, silputtiin, itkettiin, keitettiin, maistettiin. Tätä jatkui aika kauan.

Loppujen lopuksi syntyi kaksi hieman erivahvuista hilloa. Tai mene ja tiedä, kummankin keittäjän makuaisti oli jo aikalailla turtunut siinä vaiheessa kun tulikuumat hillot saatiin purkitettua. Nyt muuten tiedämme miksi lasipurkkeja, erityisesti pilttipurkkeja MUOVITIIVISTEISINE korkkeineen, ei kannata kuumentaa noin 200-asteisessa uunissa. Eli tällä kertaa purkitettiin vähän isompiin.

Vielä pitäisi askarrella etiketit purkkeihin. Kohtapuoliin päästään maistelemaan valmista hilloa!

R&T