Viimeinkin, koko kevään pitkän odotuksen jälkeen saatiin kurnutusta, potpotusta ja iloista kuopsutusta Mäyränpesäänkin!

Kanat ovat saapuneet!

IMAG0836-normal.jpg

 

Meillä on nyt ekstra-iso lauma tulevan viikon kun Tessu pyörähtää perheineen Kreikassa. Eli koko reissuparvi on nyt meillä, vahvistettuna Sannalta tulleilla 3 kolmella aikuisella Alholaisella. Minun lopullinen kanamäärä ei ole vielä allekirjoitettu, mutta kunhan Tessu vie omansa takaisin Jurminkiin ja minä saan vielä Sannalta kaksi aikuista kanaa, jotka tällä hetkellä ovat emopuuhissa, luulisin pääluvun asettuvan tuonne 7 munijan paikkeille. Ja kukkohan toki vahvistaa porukan yhteishenkeä ja pitää naisväen nuhteessa!

Tyypilliseen tyyliimme, kilistimme asianmukaisesti Tessun kanssa uuden kanalan avajaisissa. Kyllä se on riemukasta kun saa päätökseen tämän vuosia suunnitellun/kestäneen hankkeen. Tai toisaalta,  tämähän on vasta alkua!

IMAG0832-normal.jpg

Hieman jännitti kahden eri porukan yhdistäminen, mutta nuoremmat näköjään väistää vanhempia ja illalla kun kävin sanomassa tyypeille hyvät yöt, olivat kaikki löytäneet paikkansa yöpuulla.

Jännä muuten miten sanonnat aukeaa näiden kanojen myötä ihan eri tavalla - nokkimisjärjestys, yöpuu, siipi maassa, ne on ihan totta kaikki!

PS. Löydätkö kuvasta noin kahdeksan kanaa?

IMAG0834-normal.jpg

R