Haluan ihan ensiksi kertoa että koska olemme samassa työpaikassa ja yhteinen hevonenkin pitää hoitaa, olisi naurettavaa että emme voisi nähdä vapaalla. Joten älkää paheksuko :) Olemme asiakaspalvelutehtävissä ja näemme paljon ihmisiä, joten voimme vaan toivoa että emme sairastu tai ole oireettomia kantajia.

Pääsiäinen on meidän molempien lempiaikaa, aurinko alkaa lämmittää ja voimme jo kuvitella kuinka alkukesän värit pääsevät pian valloilleen. Istumme talon seinustalla ja paistattelemme päivää, kävelemme koirien kanssa lenkkejä pelloilla ja metsissä, katselemme pilviä, nuuhkimme kevään tuoksuja. Bongailemme muuttolintuja, kuuntelemme niiden laulua ja välillä säikähdämme kun törmäämme hirveen, joka säikähtää meitä vähintään yhtä paljon.       

Yllä Jurmingin pääsiäisasetelma.

Alla Mäyränpesän näkemys pääsiäisen hengestä.

Viime viikolla käytiin hiukan hengähtämässä ja hakemassa inspiraatiota pääsiäisen menuun. Toisin sanoen vaellettiin koirien ja skumppalasien kanssa niityllä ja saatiin ajatukset selkeiksi, menussa ei ole possua eikä vehnää.

Koska Mäyränpesän Emäntä on possulakossa ja Jurmingin Isäntä saa pidettyä ihonsa hyvässä kunnossa pidättäytymällä vehnästä, oli yhtenä punaisista langoista nämä ääriviivat.

Edellisenä päivänä laitettiin keitetyt munat marinoitumaan punajuuriliemeen ja niistä tuli upean värisiä! (Ohjeessa luki että marinoi 6h, mutta kuten arvaatte, kohtuus on liian vähän tässäkin). Pursotettava täyte tehtiin keltuaisesta, tuorejuustosta ja chilikastikkeesta. 

Sitten valmisteltiin lampaanpotka, joka sai nauttia pitkään leivinuunin lämmöstä. Se maustettiin valkosipulla, rosmariinilla, mustapippurilla sekä oliiviöljyllä.

Lisukkeeksi tehtiin kukkakaali-parsarisotto, marinoitua punasipulia, salsa verde-kastike sekä minttuhyytelöä.

 

Lisäksi meidän piti tarjota negtariini/bresaola-vihersalaatti (Alkon resepti), mutta koska kaupasta ei löytynyt bresaolaa, korvattiin se savustetulla kalkkunalla, joka toimikin salaatin makumaailmassa hienosti.

Kattauksen viimeistelyä.

'

Keitto tummeni ehkä hiukan liikaa, mutta kontrasti oli silti hyvä.

 

Valmis alkukeittoannos Ja älkää missään tapauksessa syökö narsissia!

Me viihdyimme, vaikka yksi pieni asia varjosti kevyesti meidänkin onneamme! Porealtaan kiertovesipumppu oli halki ja syöksi läpimät vetemme maahan. Me tytöt emme tosin jääneet toimettomiksi, vaan perustimme altaanlämmitysyksikön!

  

Ja kyllä! Joskus ne isännät ovat oikeassa, tämä ei riittänyt lämmittämään allasta, mutta meillä oli silti pitkäksi aikaa tekemistä ja niin hauskaa!

Seuraavana päivänä Isännät olivat hiukan jumissa, kaikesta syömisestä ja saunomisesta......  mutta me nautimme aamupäivävästä ja mimosasta. Emme antaneet kurjan kelin haitata, ja vietimme sunnuntaiaamuna kiirettömän ja rentouttavan leipomishetken.

Leivoimme siis Riikan synttärikakuksi mustikkauunijuustokakun, mustikkamelban kera. Valitettavasti kakku oli niin hyvää, että siitä ei saatu kuvaa, kuin juuri uunista otettuna! Kakku oli myös viljaton ja sokeriton.

  

Meidän korona/pääsiäis-synttärisankari sai ihania lahjoja!

Ja näiden lisäksi omalta Isännältä lahjakortti kauneushoitolaan ja naapurin Isännältä kutsu synttäriaamuna meille talkoisiin :)

Jaksakaa kaikki löytää positiivisia asioita elämästänne tänä aikana, koska hyvällä asenteella kaikki on vaan niin paljon helpompaa. Keskitytään hyvään, ja niihin asioihin joihin voimme vaikuttaa.

Keväisin skumppaterveisin Tessu & Riikka

 

 

 

 

 

 

 

 

Hei!

Taas on tovi vierähtänyt viime päivityksestä, mutta ei anneta sen häiritä!

Meillä Jurmingissa touhuttiin keittiössä jälleen jotain ja tällä kertaa se ei ollut kakku, vaan pöytä ja kaappi

Olimmme jo niin monta vuotta olen katsoneet poikkiaiteellisesti ovea pöytänä, joten päätettiin tehdä jotain muuta..

Tässä keittiö ennen vintti jumppaa...

Käytiin yllättäen koko Jurmingin sakki viettämässä laatuaikaa huutokaupassa, silmälläpitäen talon tulevan lasikuistin ikkunoita. Löytyihän ne, mutta loistavan puolimatkan krouvin ikkunat saa tässä välissä uuden elämän keittiön pöytänä.

Ensialkuun matka rautakauppaan valitsemaan maalin väri, sitten armotonta hiomista tovi ja maalaus muutamaan kertaan. Tosin ainoastaan vanha pöydänjalka muutti väriään, tumman ruskeasta tuohon ihanaan harmaaseen. Upeat vanhat pokat saavat vielä odottaa ehostustaan, nyt niistä vaan harjattiin hilseilevä maali pois ja pestiin lasit.

Vähän piti heti mallata miltä valmis pöytä näyttäisi.

Toki koko keittiö piti laittaa uuteen uskoon, saman inspiraation voimin. Tehtävä "helpoimmasta" päästä oli vanhan kaapin kantaminen ahtaita vintinportaita alas. Sen sijaan kyseisen kaapin tyhjentämiseen nähden, ahtaat vintinportaat iso painava kaapi sylissä oli niiin sanotusti "pala kakkua". Mutta sekin homma selätettiin hetken mietinnällä ja ennenkaikkea luovan yhteishengen voimin. Keittiön liian uusi-vanha kaappi sai uuden kodin Sukevalta, jossa varmasti palvelee yhtä hienosti kuin meilläkin ja ehkä se on jonain päivänä tarpeeksi vanha muuttamaan takaisin?

No siinä sitten aikamme käänneltiin huoneen jokaista mööpeliän ihan joka suuntaan ja sitten se (tällä hetkellä) oikea järjestys löytyi.

Äkkiseltään näyttää kovasti samalta kuin aiemmin mutta tässä kuvassa vielä vanha ovi-pöytä, koska uuden ikkuna-pöydän päälilasi ei ole vielä saapunut.

Viikon piiitkä odottelu ja pöytälasi saapui. Alla kuvassa valmiin pöydän pinta.

Meidän suunnitelmissa hauskinta on juurikin suunnittelemattomuus, jompi kumpi saa ajatuksen jostain ja yhdesssä lähdetään koittamaan miten lopputuloksesta saataisiin paras mahdollinen.Luulen että ihmiset joilla on kyky mitata, suunnitella rauhassa ja harkita, pääsevät paljon vähemmällä työllä. Mutta ei se haittaa! Meillä on vuosia kestänyt yhteistyö kokemus tästä päättömästä sähläyksestä ja itse olemme tyytyväisiä niin projektien kulkuun kuin lopputuloksiinkin. Suosittelenkin lämpimästi että jättäkää liika pähkäily ja tarttukaa toimeen, mukava tehdä kun voi itsekkin yllätyä lopputuloksesta. Tosin tunnen äitini ja siksi ymmärränkin myös että tälläinen toiminta ei toki sovi kaikille.

 

Tässä minun tarinani työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta.. kun en enää jaksanut.

Sanoisin silti että tämä ei ole raskasta ja masentavaa luettavaa vaan ennemminkin positiivinen kertomus itseensä uskomisesta ja läheisten ihmisten tärkeydestä.

Tämä aihe on ollut jo pitkään pinnalla niin mediassa, kuin minulla henkilökohtaisesti.

Tästä tämä vuodatus nyt lähtee:

Olen ollut miesvaltaisella alalla yli kymmenen vuotta, se ei ole ollut rasite vaan pikemminkin etu. Ongelmaksi muodostui silloisessa yrityksessä työskennellessä suuri vaihtuvuus henkilökunnassa, niin myynnin, varaston kuin ostonkin osalta. Itse ehdin kyseisessä työssä olemaa, hyvinkin vaihtelevissa työtehtävissä aika tarkalleen kahdeksan vuotta.

Alun alkaen minut palkattiin noutomyyjäksi joka tekee myös varastotöitä. Minut palkannut esimieheni lähti melko pian uusiin haasteisiin, joten minusta tuli jonkin sortin päällikkö ja sain vastuulleni kotimaan oston, noutomyynnin, työsuojelupäällikön tehtävät, työnjohdon, projektimyynnin ja edelleen varastotyöt seurasivat minua.

Tätä edeltä mainittua jatkui 2007 alusta  2011 puoleen väliin, uusi toimipaikka oli rakenteilla ja minä raskaana. Onni onnettomuudessa, varaston muutto uusiin tiloihin ajoittui juuri minun äitiyslomalleni.

Huomasin 2,5 kuukautta tyttäremme synnyttyä, että pelkästään kotona olo ei sovi minulle, joten olin yhteydessä pomooni jolta kysyin olisiko jotain mitä voisin tehdä kotoa käsin? Olihan sitä! Aloin tehdä kotimaan ostoa ja nautin kun sain käyttää aivojani muuhunkin kuin vaipan vaihtoon ja puklurättien pesuun. Eikä missään tapauksessa kannata ottaa tätä arvosteluna! Ihannoin äitejä ja isejä jotka omistautuvat lapsilleen, eivätkä voisi kuvitellakkaan muuta kuin täyspainoisesti hoitavansa omaa pienokaistaan/pienokaisiaan. Se ei vaan ole minua ja tavallaan kadehdin heitä jotka sitä ovat!

Mutta siis, minä julma äiti, laitoin lapsemme joka osasi vasta ryömiä 11kk 2vk hoitoon päiväkotiin ja lähdin töihin. En kuitenkaan mielestäni ole ihan hirmupaha äiti, koska olin sopinut että voin tehdä kuuden tunnin päiviä ja niistäkin osan kotona.

Jälleen vuosi vierähti. Työkaverit vaihtuivat edelleen tiuhaan tahtiin, perehdytin, rekrytoin, perehdytin, rekrytoin, perehdytin ja perehdytin uusia työntekijöitä, loputon suo, yhä nopeampaa kasvavassa yrityksessä. Olin saanut huomata että johtajamme ei ole maailman helpoin ihminen, mutta minun kohdallani hän oli toiminut aina reilusti, joten jaksoin jatkaa.

Taas kului vuosi ja kuuden tunnin työ päivät venyivät yhä useammin kahdeksan tunnin mittaisiksi, silti eräänä päivänä pomoni kysyi, koska alan tekemään taas 7,5h päivää? Pahoitin mieleni koska olin jo nyt venyttänyt päivääni ihan äärimmilleen ja tyttäremme oli mielestäni vielä liian pieni ollakseen yhtään enempää erossa vanhemmistaan. Olisin halunnuut viettää aikaani hänen kanssaan..mutta silti tehdä töitä. Tasapainoittelu oli vaikeaa, koska olin jo mielestäni tehnyt niin pitkää päivää kun vaan voin! Se ei kuitenkaan riittänyt heille, joten suostuin normaaliin työaikaan palaamiseen.

Koin että heille ei riittänyt mikään mitä tein.

Huomasin hyvinkin pian että työpäiväni alkoivat klo 6.30 ja päättyivät joko 15.00... tai yhä useammin soitolla jollekkin läheiselle, ...voitko hakea "Botsin" hoidosta?  Jos tämä onnistui venyi, työpäivä klo 16-17 väliin konttorilla. Työpäivä jatkui usein joko heti koti pihaan päästyä, tai mikäli tyttö oli "hankalalla" tuulella, hänen nukahdettuaan.

Työmatka kesti tunnin suuntaansa, 2h pelkkää työmatkaa. Aamulla herätys klo 4.30 että sain itseni työkuntoon, koirat, kissan ja kanat ulkoilutettua/hoidettua. Jaksaminen alkoi olla jo aika äärimmillään.

Mikä sai pinnani kiristymään...

Syitä jaksamisen loppumiseen oli monia..

Yritys kasvoi kasvamistaan ja aloin olemaan ainoa joka tiesi/osasi asioita laajalti, ilman minkäänlaista itsekehua voin sanoa että tietotaito useammassa asiassa oli minulla.

Koska olin perillä niin monista asioista, turvautuivat niin uusi kuin vanha henkilökunta minuun. Tiesin varaston vaikeudet, hintatason myynnissä sekä oston heikkoudet. Olin helppo kohde kaikille.

Kiirettä piti..

Myynti oli pakko koittaa hoitaa, jos ei halunnut negatiivista palautetta palaverissa. Jos yritti hoitaa oston kunnolla, jäi myynti retuperälle, jos hoiti varaston kuntoon, jäi osto ja myynti paitsioon, kierre oli loputon.

Lisäksi tuli uusi varasto-ohjelma joka vaati täyden huomion. Minut koulutettiin uudessa ohjelmassa kaikkeen mahdolliseen. Ja sen kaiken mahdollisen perehdytin osissa kaikille asianosaisille. Tämä olisi voinut mennä yhtä ihanasti kuin saduissa mutta ei mennyt, varasto ohjelma ei ollut loppuun asti testattu, syystä että varastohenkilökunnan käyttämät laitteet eivät toimineet. Jos se kaikki aika mikä käytettiin näiden laitteiden uudelleen käynnistykseen ja kaiken maailman odotteluun, oltaisiin saatu valjastettua keräilyyn, ei ongelmia olisi ollut. Koska tämä ei sujunut kuin strömsössä, näitä vastoinkäymisiä riitti. Oli myös joitain asioita mitä käytiin koulutuksessa läpi, mutta ne eivät jääneet heti kerrasta mieleen ja sitten oli asioita mitä ei huomattu kuin vasta käyttöönoton jälkeen.

Mutta ei tässä vielä kaikki..

Johto joka oli suhtautunut minuun aina asialliseti ja ystävällisesti alkoi painostamaan todenteolla. Jouduin myös puuttumaan johdon tapaan viestiä asioita varastossa. Lisäksi niin minua, kuin muitakin myyjiä, korpesi viikko-palaveri jossa pääsääntösesti käytiin läpi kohtuuttoman suurien tavotteiden saavuttamattomuus ja jos joku oli niihin päässyt, ei siitä kiitosta tullut. Ajauduttiin siihen että kukaan ei tiennyt mitä kukakin teki tai se jonka piti jotain tehdä ei osannut.

Minulle luotiin lisää painetta jatkuvasti,

Olin alunperin asiakaspalvelupäällikkö jolla oli vastuullaan niin noutomyyynti (sisältäen yhden alaisen) kuin laajalti kotimaanostot. Työn kuvaan lisättiin jälleen työsuojelupäällikön työt, joihin en ollut saanut vieläkään minkäänlaista koulutusta. Koitin tästä kieltäytyä mutta kun se ei ollut mahdollista, alistuin. Eräänä päivänä minulle jälleen soitettiin, keskeytin työni ja lähdin "pika-palaveriin" jossa minulle naureskellen ilmoitettiin että tiesin kai olevani varastopäällikkö. No enpä tosiaankaan tiennyt! Nyt alasteni määrä kasvoi jo kymmeneen. Työpäivät venyivät entisestään enkä ehättänyt tekemään silti puoliakaan siitä mitä minulle oli määrätty. Jälleen jokin meni pieleen ja jälleen huomasin olevani pikaisessa "neuvonpidossa". Nyt en edes ymmärtänyt ongelmaa?? Joku oli tilannut jotain? Jonka joku oli ehkä laittanut johonkin? Kertomatta siitä jollekkin? Koitin selvittää mistä oli kyse ja miksi minut oltiin kutsuttu paikalle asiaa selvittämään eikä asianosaisia. Sain vain vastaukseksi tuhahduksen. Sitten korotettiinkin jo ääntä ja kyseltiin että tiesinkö että inventaario oltiin jätetty aivan kesken!? Jälleen selvensin että inventaariopalaverissa minulle vastuualueeksi oltiin jaettu ainoastaan ruuan tilaaminen sekä tarvittavan henkilöstön rekry. Muistutin myös että logistiikkapäällikkömme on kokoajan ollut vastuussa inventaarion sujumisesta ja että hän on varsinaisen inventaarion päättymisen jälkeen jakanut korjauslaskenta listoja. Hänet soitettiin paikalle, johto kertoi lyhyt sanaisesti että mitä minulle oltiin sanottu ja että olin sysännyt syyn saman tien logistiikkapäällikölle. En käsittänyt missään vaiheessa, miksi minä olin kuuntelemassa muiden virheistä aiheutuvaa huutoa ja mitä minun olisi pitänyt tehdä? Nämä henkilöt eivät edes olleet alaisuudessani, vaan toisin päin.

Olin väsynyt, todella väsynyt, loputtomasti venyvistä epäonnistuneista työpäivistä. Olin lopettanut nukkumisen ja päivitin sähköpostiani kaiken yötä, odottaen mistä kaikesta pitäisi seuraavana päivänä selvitä. Lopulta kotiin päästyäni en jaksanut enään ottaa läppäriä ja alkaa tekemään rästihommia, jaksoin vain vaivoin vaan olla ja istua, mieluiten olisin vaan nukkunut, jos olisin pystynyt. Monesti soitin ja itkin miehelleni päivän tapahtumia kotimatkalla. Joka ilta sanoin että haluan ottaa lopputilin ja kyselin kuinka paljon ihmisen tarvitsee jaksaa?

Tässä otteita vaan sieltä täältä viimeisen noin kuuden kuukauden ajalta, mutta ihme jos joku on jaksanut tänne asti lukea!

Mitta alkoi olla ihan täysi, työkaverit ihmettelivät ääneen aamuisin, että aina vaan jaksoin tulla tekemmään kiittämätöntä työtäni ja kuuntelemaan kohtuutonta huutoa.

Viimeinen niitti oli kun tyttäreni sairastui ja lähdin kolme tuntia aiemmin töistä viemään häntä lääkäriin. Johtajalta tuli heti perään viesti että minun pitää heti laskuttaa kaikki, sekä hänen että omien asiakkaiden tilaukset. Vastasin että pystyn laskuttamaan vasta illalla kun olen saanut lapsen nukkumaan. Seuraavassa viestissä luki että kollegani pitäisi hoitaa laskutus, hän vastasi että oli lähtenyt jo kotiin eikä hänellä ollut läppäriä mukanaan. Vastasin edelleen että illalla voin asian hoitaa. Sain viestin missä johtaja laittoi edelleen viestiä sihteerilleen, jonka tulisi hoitaa homma välittömästi. Elettiin luojan kiitos perjantaita!

Olin koko illan aivan raivona, minulla on äitinä velvollisuuksia enkä voi, enkä halua, jatkuvasti niitä sivuuttaa.

Lauantaiaamuna olin masentunut , vihainen, väsynyt ja itkuinen. Varasin läheisteni painostuksesta ajan työpaikkalääkärin vastaanotolle, heti seuraavalle maanantaille. Olin toisaalta huojentunut, vihdoin tein jotain itseni pelastamiseksi, toisaalta nöyryytetty että en "pystynyt" työhöni.

Sunnuntain mietin olenko täysi epäonnistuja kun lähden hakemaan apua työssä jaksamiseen? Mikä minussa on vialla kun en selviä töistäni? Silti pakotin itseni menemään, enkä vähiten läheisteni tuen ansiosta.

En ollut tavannnut kyseistä lääkäriä aiemmin, koska työterveyshuolto oli vaihtunut eri yritykseen, enkä todellakaan ole saikuttajaluonne, päinvastoin, jään sairastamaan vasta kun pää on kainalossa.

Olin tuijottanut kotisivuilta lääkärin kuvaa ja miettinyt mitä tälle sanoisin ja miten lääkäri suhtautuisi ongelmaani?

Lääkäri oli ihana vanhempi mies joka kuunteli hysteerisen ja itkuisen vuodatuksen, sympaattinen ilme kasvoillaan.

Lääkäri kysyi miksi tulin, kuinka voin ja minä kerroin.

Lääkäri kuunteli kärsivällisesti.

Tulimme siihen tulokseen että olen loman tarpeessa ja työpaikka ei taida olla minulle oikea. Seuraavalla tapaamisella sovimme että lepäilen edelleen ja mietin tulevaisuuttani vielä hetken ennen lopullista päätöstä, lisäksi minule annettiin avuksi psykologi. Ihana psykologi! Ymmärsi minua aivan kaikessa

Olin kaiken kaikkiaan kahdeksan viikkoa lomilla, siitä viikon työttömänä.

Olin jo pitkään kotona sanonut Isännälle että en mene enää sinne töihin ja Isäntä oli ollu kokoajan sitä mieltä että ei voi irtisanoutua ellei ole uutta työtä.

Isäntä sai huomata olevansa väärässä, kyllä voi irtisanoutua ilman uutta työpaikkaa.Jos on tahtoa, intoa, uskoa itseensä ja siihen että tulevaisuus kantaa.

Minulla oli  ollut aikaa etsiä muita töitä ja minulla oli muutama työpaikka viritteillä, mutta ei mitään varmaa.

Yhtenä iltana Isäntä toi minulle pikku lappusen, jossa luki kaikessa yksin kertaisuudessaan että hae tätä työtä, tässä @-osoite.

No, näin tein ja minulle soitettiin todella pian ja kiitettiin että laitoin hakemuksen. Tiedän että hakemukseni oli päivän myöhässä, eikä se ollut sama jäykkä kaavake ollut jonka muut hakijat joutuivat täyttämään.

Minut valittiin neljänkymmenen muun joukosta, ensin viiden parhaan joukkon ja siitä valikoiduin kahden parhaan joukkoon.

Kun olin kahden parhaan joukossa minulle soitettiin ja pyydettiin uuteen haastatteluun. Taustaani oltiin selvitetty ja olin sen vuoksi jäämässä kakkosesi tässä kilvassa, ellen voisi tarpeeksi valottaa sitä miksi ole ollut "lomilla" niin kauan.

Kerroin rehellisesti sen minkä tuossa aiemminkin jo olen kirjoittanut.

Tämän kyseisen haastattelun jälkeen ajoin suoraan Alkoon, osti pullon shampanjaa, sanoin kassalla että olin ollut työpaikka haastatttelussa ja olen varma että paikka on minun joten ostin pullon jo valmiiksi jäähtymään. Alkon kassa toivotti minulle nauraen onnea uuden työpaikan johdosta!

Tämä kaikki ei jäänyt pelkästään Alkon kassa tädin hyvän tahtoiseksi naurahtelukseksi, vaan ihan aikuisten oikeasti sain työpaikan!

Menin esittelemään pulloa Isännän työmaalle, ajattelin että hänkin saisi hyät naurut minun posttiivisuudestanii. Mutta sitten sainkin jo puhelun että paikka on minun!

Olen ollut uudessa työssäni nyt vuoden, aika kuluu niin nopeasti! Täytyy myöntää että aluksi minua jännitti, miten työssä jaksamiseni kanssa on, mutta uusi työni on ollut ihana ja minulla on ollut mahtavat esimiehet tukena.

En muistele katkeruudella vanhaa työpaikkaani, sovimme ex-pomon kanssa välimme, hän kirjoitti minulle loistavan työtodistuksen, järjesti hienot läksiäiset ja toivotti minut tervetulleeksi takaisin koska vaan.

 

Oli mahtavaa uskaltaa hypätä ja  huomata että elämä kantaa! Vahvempana kuin koskaan jatkan matkaani!!

Tässä jälleen todistus siitä kuinka positiivinen ajattekutapa kantaa ja voi johdattaa sinut paikkaan josta unelmoit!

 

Kiitos että jaksoit lukea ja muista olla rohkea!

 

*Tessu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iloinen voikukkaketo on taas vallannut Mäyränpesän viheralueet. Aloitin pihan siistimisurakan verannan edustalta johon halusin taas kesäkeitaan ja hieman kutsuvamman sisäänkäynnin. Talon varsinainen terassi antaa odottaa itseään varmaan vielä tämänkin kesän joten taas on otettava mielikuvitus käyttöön!

Homma lähti alkuun riisumalla kaikki vanhat viritykset ovenpielistä ja ottamalla hieman etäisyyttä aiheeseen. Lisäksi kävin puutarhalla ostamassa kukkia ja multaa. Hevosenlantaa olin jo tuonut tallilta viikolla.

Kun olin saanut raivattua ylimääräiset kasvustot pois, levitin maahan muovia jonka päälle hain suurta soraa jota oli jäänyt yli navetan lattiavalusta. Siihen päälle sieniretkellä muutamia vuosia sitten metsästä löytynyt rautasänky. Rappujen toisella puolella on vanha aitan ovi ja perunalaari.

Talon vanhat kattotiilet pääsevät uusiin tehtäviin ympäri Mäyränpesää, tällä kertaa ruukkujen alle.

Tänä vuonna kukiksi valitsin markettaa ja verbenaa. Lisäksi ostin samettikukkia joiden oli tarkoitus mennä kasvimaalle, mutta jätinkin ne väripilkuiksi. Lisäksi kaivoin kukkapenkistä iiristä yhteen ruukkuun, se oli niin hienoa siinä myös viime vuonna.

Vanhoja maitotonkkia en vaan raaski tänäkään vuonna viedä navettaan säilöön, ne vaan toimivat tässä ympäristössä niin hyvin.

Kukat ovat ruukuissaan vielä kovin hentoja ja täyttävät varmasti elintilansa kesän aikana, sen verran on ravinteikkaat mullat!  Löytyykö nurkistasi aarteita jotka voisivat saada uuden käyttötarkoituksen pihamaallasi?

Seuraavaksi täytyy iskeä muiden aluiden kimppuun, ulkosaunan terassin ympäristön somistus varmaankin vuorossa kun kesäloma alkaa.

 

 

R

 

Pääsiäisen ohjelmistossa oli upouuden pastakoneen sisäänajo. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan varsinaista home made- pastaa syönyt, valmistuksesta puhumattakaan.  Kun Tessu sai moisen vempaimen joululahjaksi, päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Pysyttiin riisutussa ohjeessa, taikinaan tuli siis durumvehnäjauhoja, puolikarkeita vehnäjauhoja ja iso määrä omien kanojen munia. Joissain ohjeissa oli suolaa ja mitä lie mutta halusimme kokeilla ihan yksinkertaisinta.

Ensin jauhot pöydälle, keskelle tehtyyn koloseen munat ja ja eikun sekaisin. Tessu ilmoitti, tarjouduttuani vaivaamaan taikinaa, että kyllä hän jaksaa. Taikinaa piti vaivata kymmenisen minuuttia. Loppuajasta olisikin jo apu kelvannut.

Pastakone itsessään on kaunis kuin mikä. Painava ja kiiltävä. Kun taikinaa oli pöydällä  riittävästi työstetty ja sopiva sitko saavutettu, otettiin pala taikinaa ja sitä koneeseen pujottamaan. Alkuun taikina hieman repeytyi mutta kun keksimme käydä lisäämään hieman jauhoja kerroksien väliin alkuvaiheessa, alkoi koostumuksesta tulla ihan oikean näköistä ja tuntuista. Riittävän monta kertaa kun taikina matkasi telojen välistä, oli aika siirtää vivusta teloja lähemmäksi toisiaan ja tätä jatkettiin kunnes haluttu vahvuus oli saavutettu. Koneen toisella puolella on osa jolla saa tagliatellea tehtyä kätevästi. Sitä siis oli tarjolla ensimmäisellä kerralla.

Koska kohtuu on tälle parivaljakolle suhteellisen tuntematon käsite, alkoi pastaa syntyä sitten kuin liukuhihnalta, johtuen lievästä liioittelusta taikinantekovaiheessa. " Ai tää ohje on 4-6 hengelle. Meitähän on ainakin 6, tuplataan annos!"

Puuha oli mukavaa viikonlopun askartelua ja tulipahan taas opittua uusi taito. Tokihan miesväen saavuttua alkoi netistä tutkiminen mitä lisäominaisuuksia tähän koneeseen saakaan. Ruokana meillä oli tuona lauantaina savujuustokeittoa, lautasten pohjalla oli yllätyksenä pekoni-purjo-täytteisiä pastatyynyjä,  jotka tehtiin samassa rytinässä hetken mielijohteesta. Pääruoka oli tagliatelle-pastaa, peuranlihapullat kermaisessa kanttarellikastikkeessa. Jälkiruoaksi lemon curd- muffinsseja joissa oli todella imelä kuorrute. En itse pidä cup cake-humusta ( tai ylipäätään mistään joukkovillityksistä) joten siksi kieltäydun näitä sellaisiksi kutsumasta vaikka epäilyttävästi ulkonäkö niihin viittaakin. Lemon curd oli myös itse tehtyä.

Päivään mahtui yhdessäoloa ystävien seurassa ja meille aina niin luontevaa kokkailua keittiössä. Sitä arjen juhlaa meillä harrastetaan, vaikkakin nyt juhlapyhänä.

 

R&T